Kirkko on Saatanan synagooga

 

St Peter's Church - CC-BY-SA

Ahdasmielisen uskonnollisen lahkon tunnistaa siitä, että lahkossa on oppi, jota ei saa kyseenalaistaa tai arvostella millään tasolla. Lahkolla on yksi opettaja, joka on ylitse muiden. Luterilaisilla tämä opettaja on Luther, katolilaisilla paavi, adventisteilla Ellen G. White ja Jehovan todistajilla Vartiotorni.

Terveeseen uskonnollisuuteen kuuluu, että opillisista kysymyksistä saa olla useaa eri mieltä. Jos puhumme kristillisistä uskontokunnista, niin Raamatun tulee olla ylin auktoriteetti. On selvää, että henkilö on väärässä seurakunnassa, mikäli ei pidä Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan. Ihmeellistä on, että Lutherin lanseeraama käsite Sola Sriptura, ei päde luterilaisessa kirkossa, vaan siellä Lutherin omat tekstit, kirkon uskontunnustukset ja tunnustuskirjat ovat opillisissa kysymyksissä Raamatun sijaan ylin auktoriteetti.

Johonkin täytyy silti vetää raja. Omassa seurakunnassamme esimerkiksi vedämme rajan siihen, että seurakunnassa koko Raamatun tulee olla Jumalan sanaa ja Jeesuksen rooli Pelastajana ja Vapahtajana on vedenjakaja. Henkilö, joka pitää Jeesusta hyvänä opettajana, mutta ei Messiaana ja Pelastajana, on väärässä paikassa.

Mutta sitten kysymykset kuten kolminaisuus, predestinaatio tai eskatologia - miksi näistä ei saisi olla useampaa eri näkemystä seurakunnassa?

Athanasiuksen uskontunnustuksessa, joka on yksi kolmesta luterilaisen kirkon virallisesta tunnustuksesta, Athanasius esittää, että et voi pelastua, ellet usko kolminaisuuteen tismalleen kuten Athanasius itse siitä opettaa. Kolminaisuusoppi onkin kirkossa se kysymys, jonka avulla määritellään, kuka on kristitty ja kuka ei ole. Täten kirkossa ajatellaan, että Jehovan todistajat eivät ole kristittyjä. Miksi juuri kysymys kolminaisuudesta on kirkolle niin keskeinen? Raamattu ei opeta sanaakaan kolminaisuudesta, Mooses ei tiennyt siitä mitään, profeetat eivät opettaneet siitä eikä Paavali saati Jeesus itse käsittele tätä kysymystä millään tasolla. Jos peräti pelastuksemme riippuu oikeasta käsityksestä kolminaisuudesta, miksi Raamattu ei opeta kolminaisuudesta sanaakaan?

Raamatussa sanotaan kerta toisensa jälkeen, että Jumala on yksi. Mitä Jumalan olisi pitänyt sanoa tehdäkseen tämän asian täysin selväksi? Nyt kolminaisuuden puolustajilla ei ole oppinsa tueksi mitään muita todisteita, kuin kolme miestä Aabrahamin luona vierailulla ja Johanneksen Logos-hymni. Tämä on oppi, joka on meiltä kätketty, salattu. Mutta tällainen salainen oppi ei vaivaa kristittyjä, sanoohan Raamattu, että Raamattua voi ymmärtää ainoastaan hengessä ja moni asia on meiltä tarkoituksella salattu. Mutta miksi oppi, joka on peräti pelastuskysymys, olisi meiltä salattu?

Jokainen rehellinen kristitty myöntää, että kolminaisuus on järjenvastainen oppi. Jos Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, on meillä järjen mukaan kolme Jumalaa, kolminaisuusopin mukaan kuitenkin vain yksi Jumala. Vaikuttaa siltä, että kristityt ovat jopa ylpeitä tästä mielettömästi opistaan ja korostavat, että kolminaisuuden kieltäminen on järkeisoppia, josta Raamattu meitä varoittaa. Mutta millä kriteereillä päätetään, minkä kysymyksen kohdalla tervettä järkeä ja yksinkertaista logiikkaa saa käyttää, ja missä kysymyksessä nimenomaan ei saa?

Nämä viidesläiset luterilaiset järjestöt ovat ylpeitä siitä, että kuuluvat kirkkoon, he ovat kirkko. Jos seurakunta on kirkon ulkopuolella, se heidän mukaansa on lahko, koska ei kuulu kirkkoon. Kuitenkin maailmassa on kymmeniä tuhansia seurakuntia, jotka kaikki väittävät kuuluvansa kirkkoon. Mitään yhtä, pyhää, katolista ja apostolista kirkkoa ei ole olemassa, on vain tuhansia eri lahkoja. Ainoastaan katolinen kirkko voi perustellusti väittää olevansa kirkko, kaikki muut ovat lahkoja, mikäli pystyvät tämän asian rehellisesti myöntämään.

Kirkkoisät opettivat, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Katolilaisten mukaan Jumala ei voi olla meille Isä, jos kirkko ei ole meidän Äitimme. Täten on varsin omituista, että sana kirkko esiintyy Raamatussa tasan nolla kertaa. Kreikan ekklesia tarkoittaa seurakuntaa, joka sana on joissakin Raamatun käännöksissä käännetty kirkoksi. Mutta Raamatun kreikassa ei ole mitään sanaa, joka tarkoittaisi kirkkoa. Täten koko ajatus yhdestä, pyhästä, katolisesta ja apostolisesta kirkosta ei perustu mihinkään Raamatun sanaan.

Kirkossa opetetaan usein, että kirkko on uusi Israel. Nykyään tätä oppia kutsutaan korvausteologiaksi, joka tarkoittaa, että kirkko on lopun aikoina siinä asemassa, missä Israel oli vanhan liiton aikana. Kirkko on ottanut Israelin paikan ja syrjäyttänyt sen. Kaikki profetiat Israelista koskevat täten todellisuudessa kirkkoa. Kun siis Jesaja profetoi, että lopun aikoina kaikki kansat virtaavat Jerusalemiin kuulemaan Tooraa, niin kirkon mielestä se tarkoittaa kirkkoa, ei Israelia. Onneksi nykyään korvausteologia on teologisissa piireissä hieman ruma sana, eikä monikaan uskalla julkisesti esittää olevansa korvausteologi, mutta käytännössä edelleen ajatellaan, että kirkko on kuitenkin tavalla tai toisella uusi Israel, Jumalan suunnitelmissa on alusta asti ollut maailmanlaajuinen ja yksi pyhä yhteinen kirkko.

Uudessa testamentissa puhutaan edelleen seurakunnasta Jumalan Israelina. Jumalalla on vain yksi kansa, Israel, johon meidät pakanat on lopun aikoina Messiaan veren kautta oksastettu, josta Paavali puhuu perusteellisesti Roomalaiskirjeen luvussa yksitoista ja Efosolaiskirjeen toisessa luvussa. Uskova joutuukin pohtimaan, haluaako hän kuulua Jumalan Israeliin, vai pakanalliseen Rooman kirkkoon, josta Raamattu ei puhu sanaakaan.

Kun kerran olemme ymmärtäneet, että Raamattu ei tunne sellaista instituutiota kuin kirkko, putoaa koko kirkkolaitokselta pohja. Koko kirkko on tyhjän päällä, se ei lepää enää Pietarin kalliolla, vaan se on epätoivoinen laitos, joka on rakennettu hiekalle. Myrskyn iskiessä se sortuu kasaan, kuten jo näemme luterilaisessa kirkossa. Useat seurakuntalaiset ovat jo oppineet kyseenalaistamaan kirkon opin, auktoriteetin ja aseman. Seurakuntalaisten keskuudessa kytee kapina. Mutta kirkon papit teologin koulutuksineen, kaapuineen ja sakramentteineen vakuuttelevat edelleen, että kristitty tarvitsee kirkkoa, hän tarvitsee pappeja, jotka yksin ovat vastuussa armonvälineiden, eli sakramenttia jakamisesta. He uskottelevat, että kristitty ei voi pelastua ilman kirkon tarjoamia armonvälineitä, ilman papin julistamaa saarnaa, Jumalan sanaa, ilman kastetta ja ehtoollista, joiden välityksellä saamme Jumalan armon.

Jos kirkko ei perustu Raamatun sanaan, pappeus vielä vähemmän. Mooseksen lain mukaan Aaronin pojat saivat toimia ilmestysmajassa pappeina, myöhemmin temppelissä. Heidän tehtävänsä oli huolehtia päivittäisistä uhreista, sekä lain opettamisesta kansalle. Mooseksen laki ei tunne synagoogalaitosta rabbeineen, vielä vähemmän kirkkoa pappeineen. Uudessa testamentissa seurakunnan vanhinta kutsutaan milloin vanhimmaksi, milloin paimeneksi. On selvää, että terve seurakunta tarvitsee vanhemmiston ja johtajan, jonka vastuulla on seurakuntalaisten hyvinvointi ja terveen opetuksen julistaminen. Mutta millä oikeudella saamme poimia Vanhasta testamentista termin pappi ja antaa sille kokonaan uuden merkityksen?

Kansanlähetysopistolla Ville Auvinen julisti, että pappi on Jumalan virkaansa asettama henkilö, joka opettaa Jumalan sanaa. Kun pappi saarnaa, hän puhuu Jumalan sanoja. Miten tämä luterilaisten käsitys poikkeaa Jehovan todistajien näkemyksestä, jonka mukaan seurakunnan vanhin, paimen, on seurakunnassa auktoriteettiasemassa? Kun ymmärrämme, että Jeesus ei puhunut sanaakaan uuden liiton papeista, eikä Paavali tunne tällaista käsitettä, putoaa koko pappisinstituutiolta pohja, aivan kuten kirkolta. Papit tykkäävät pukeutua koristeellisiin kaapuihin ja tunnuksiin, joista heidät erottaa muista seurakuntalaisista. Pappisvihkimyksen kun on kerran saanut, niin pappi on Jumalan virkaansa asettama seurakunnan paimen, jolla on taivasten valtakunnan portin avaimet takataskussaan. On selvää, että tällainen seurakunnan johtajan korottaminen jumalalliseen asemaan ei ole tervettä.

Sunnuntaijumalanpalvelus on kirkossa hengellisen elämän keskipiste. Kristitty käy sunnuntaina jumalanpalveluksessa ennen kaikkea nauttimassa ehtoollisen, sillä synnit saadaan anteeksi ehtoollisaineiden, konsekroidun leivän ja viinin välityksellä. Luterilaisessa kirkossa opetetaan, että nämä aineet ovat kirjaimellisesti Jeesuksen ruumis ja veri. Täten on kyse sangen pyhästä ja tärkeästä toimituksesta. Emme nauti ehtoollisella ainoastaan leipää ja viiniä, vaan Jeesuksen Kristuksen tosi ruumiin ja tosi veren. On selvää, että näin pyhää toimitusta ei kuka tahansa saa toimittaa, vaan siihen vaaditaan teologisen koulutuksen saanut kirkon pappi. Ehtoollinen onkin toimitus, jonka avulla kirkko ja papisto pitävät kiinni omasta asemastaan. Ehtoollinen on myös vallankäytön väline, ehtoolliselle ei saa päästää ketään seurakunnan ulkopuolista, ei ketään harhaoppista, eikä ketään, joka ei ymmärrä ehtoollisen merkitystä. Tarkat säännöt määrittelevät, minkä kirkon jäsen saa käydä yhteiseen ehtoollispöytään.

Sunnuntai jumalanpalveluksineen on kristittyjen yhteinen pyhä lepopäivä. Käytännössä on suurta vaihtelua sen suhteen, mitä kristityt tekevät tai eivät tee sunnuntaina. Kirkossa pitää käydä, mutta jokainen päättää itse, saako lepopäivänä käydä kaupassa, syödä ulkona, pelata jalkapalloa tai tehdä lumitöitä. Ajatus lepopäivästä on poimittu Toisen Mooseksen kirjan kymmenestä käskystä, jossa käsketään pyhittää sapatinpäivä. Sapattia koskevat säädökset sellaisenaan eivät kuitenkaan koska sunnuntaita, kristittyjen lepopäivää. Kirkko opettaa, että sunnuntai on pyhä, koska Jeesuksen hauta oli sunnuntaina tyhjä. Evankeliumit kertovat, että naiset tulivat haudalle viikon ensimmäisenä päivänä. Papit ovat perillä siitä, että sunnuntai ei ole sama asia kuin kymmenessä käskyssä säädetty sapatti, viikon seitsemäs päivä. Koska kuitenkin kalenterissamme vuodesta 1974 asti sunnuntai on ollut seitsemäs päivä, on monella maallikolla sellainen käsitys, että sunnuntai on seitsemäs päivä, pyhäpäivä.

Jos kerran kymmenessä käskyssä käsketään pyhittämään viikon seitsemäs päivä, sapatinpäivä, mitä perusteita Raamatusta löytyy sunnuntain, viikon ensimmäisen päivän pyhittämiseen? Kymmentä käskyä sellaisenaa ei voi soveltaa sunnuntaihin. Usein kuultu selitys on, että sapatti siirrettiin ylösnousemuksen jälkeen sunnuntaille, jolloin sunnuntai on nyt pyhä. Näin opettavat muunmuassa useat katolilaiset. Toiset eivät edes yritä perustella sunnuntain pyhittämistä kymmenellä käskyllä, vaan esittävät, että kristitty saa aivan vapaasti pyhittää minkä päivän tahansa, mutta vakiintunut käytäntö nyt vain sattuu olemaan, että jumalanpalvelus on sunnuntaina. Näin opettaa myös Luther Isossa Katekismuksessa. Kristityn vapautta pyhittää mikä päivä tahansa perustellaan Paavalin opetuksella Roomalaiskirjeen luvusta neljätoista, jossa Paavali esittää, että yksi pitää yhtä päivää tärkeämpänä kuin toista, jokainen olkoon uskossaan varma.

On täysin kiistaton tosiasia, että kymmenessä käskyssä käsketään pyhittämään sapatinpäivä, viikon seitsemäs päivä. Kristityt ovat pitkälti sitä mieltä, että kymmenen käskyä on ikuinen ja universaali Jumalan pyhä laki. Silti neljäs käsky sivuutetaan tuosta vain. Moni uskoo, että Jeesus kumosi Mooseksen lain, vaikka Jeesus itse täysin yksiselitteisesti opettaa vuorisaarnassaan, että ei tullut kumoamaan Mooseksen lakia ja että kunnes taivas ja maa katoavat, Mooseksen laista ei katoa ainoakaan piirto. Täten on täysin mahdotonta perustella Raamatun valossa millään lailla, että sapatti olisi kumottu, että sen merkitys olisi mitenkään muuttunut, tai että se olisi peräti siirretty seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiseksi päiväksi.

Usein kuulee, että sunnuntai on pyhä, koska se on ylösnousemuksen päivä. Raamatun sijaan vedotaan kirkkoisien teksteihin, joista käy ilmi, että alkukirkossa pyhitettiin sapatin sijaan sunnuntai jo varhain. Mikäli näin todella on, se kertoo ainoastaan alkukirkon käytännöstä, eikä missään kohtaa Raamattua todeta, että alkukirkko olisi automaattisesti kaikissa kysymyksissä oikeassa. Katolinen kirkko pitää kiinni siitä, että koska kirkko on perustettu Pietarin kalliolle, on sen oppi halki vuosituhansien ollut erehtymätön. Muissa kirkkokunnissa näin ei voida ajatella, täten luterilaisten on vaikea perustella sunnuntain pyhittämistä alkukirkon traditioon vetoamalla, hylkäähän se alkukirkon katolisen tradition monessa muussa kysymyksessä.

Fakta on, että Uudessa testamentissa missään kohtaa ei kerrota kenenkään koskaan pyhittäneen sunnuntaita, eikä Uudessa testamentissa missään kohtaa ole ainuttakaan käskyä pyhittää sunnuntaita. Kymmenessä käskyssä käsketään pyhittää sapatti, eikä kymmentä käskyä voi millään vallalla kumota tai muuttaa, toisin kuin katolinen kirkko esittää. Rehellisen kristityn on mahdoton löytää Raamatusta ainuttakaan perustetta pyhittää sapatin sijaan sunnuntai.

Jeesuksen opetukseen siitä, että sapattina saa katkoa tähkäpäitä, että sapatti on ihmistä varten, että hän on sapatin Herra, vedotaan usein. On täysin mahdoton ajatus, että Jeesus ei olisi pyhittänyt sapattia, että hän olisi rikkonut sapattikäskyä, koska tällöin hän olisi tehnyt syntiä, eikä voisi olla virheetön karitsa, synnitön uhri meidän puolestamme. Jeesuksen opetus siitä, että sapattin on ihmistä varten eikä toisin päin, tarkoittaa todellakin sitä, että sapatti on meitä varten. Jos sapatti olisi kumottu, miksi Jeesus korostaisi olevansa kumotun instituution Herra? Jotkut esittävät, että Uudessa testamentissa ei käsketä pyhittää sapatinpäivää. Miksi Uudessa testamentissa pitäisi toistaa käsky, joka toistetaan jo Vanhassa testamentissa monta kertaa? Mistä syntyy ajatus siitä, että kristittyä velvoittavat ainoastaan ne käskyt, jotka toistetaan Uudessa testamentissa? Jeesus ei opettanut mitään sellaista, eikä apostoli Paavali.

Sapatista on todella pelottavaa puhua kristityille. Huomaamme, että Saatana pitää loppuun asti tiukasti kiinni petoksestaan, jota on harrastanut Eedenistä asti - onko Jumala todella sanonut? Onko Jumala todella sanonut, että sapatti tulee pyhittää? Saatana on onnistunut vakuuttamaan koko kirkon siitä, että kymmentä käskyä ei tarvitse noudattaa ja vielä enemmän - että olet lain alla, lakihenkinen fariseus, jos juutalaisten tapaan pyhität sapatin.

Monella on se harhainen käsitys, että sapatin pyhittäminen olisi jotain lakihenkisyyttä. Totuus on toinen. Jo luomisviikolla Jumala itse pyhitti ja siunasi sapatinpäivän. Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatti. Jumala ei muuta mieltään ja se minkä Jumala on kerran pyhittänyt, on pyhä ikuisesti. Kuten Jeesus opettaa, sapatti on ihmistä varten. Se on suuri Jumalan lahja meille, suuri ilon, levon ja rauhan päivä (Jes. 58:13,14), joka on pyhä vielä lopun aikoina (Jes. 66:23). Miksi ihmeessä emme siis nauttisi Jumalan suuresta lahjasta? Tärkeämpää kuin pohtia mitä sapattina saa ja ei saa tehdä, on nauttia tästä suuresta juhlapäivästä.

Kristityt jotka pyhittävät sunnuntain ovat todellisuudessa lakihenkisiä. He keksivät omasta päästään perinnäissääntöjä siitä, mitä sunnuntain saa tai ei saa tehdä. He kuvittelevat saavansa pisteitä siitä, että eivät käy kaupassa sunnuntaina, tai eivät siivoa eivätkä tiskaa. Tällainen sunnuntain pyhittäminen on malliesimerkki lakihenkisyydestä, ulkokultaisesta farisealaisesta perinnäissääntöjen noudattamisesta. Jeesus moitti fariseuksia siitä, että nämä perinnäissäännöllään kumoavat Jumalan käskyn. Eikö sunnuntain pyhittämisessä ole kyse tismalleen samasta asiasta?

Kun siis nyt huomaamme, että kristinuskon keskeiset pilarit - kirkko, kolminaisuus, papisto, sakramentit ja sunnuntai - ovat vailla mitään raamatullista pohjaa, mitä jää käteen kristinuskosta? Ei yhtään mitään. Jeesus oli juutalainen, samoin opetuslapset, apostolit ja Paavali. Koko Raamattu on kannesta kanteen juutalaisten kirjoittama teos. Profeetat eivät osanneet kuvitellakaan aikaa, jolloin jokin uusi uskonto syrjäyttäisi juutalaisuuden. Paavalin kirjeitä tulkitaan yhä useammin siitä juutalaisesta kontekstista ja kulttuurista käsin, jossa ne on kirjoitettukin, samoin Jeesuksen opetuksia. Mitä jos oikeaoppinen uskonto onkin lähempänä juutalaisuutta kuin kristinuskoa?

Kristityt vetoavat siihen, että kristinusko ei olisi koskaan levinnyt ympäri maailman, jos pakanauskovia olisi velvoitettu noudattamaan Mooseksen lain satoja eri käskyjä. He unohtavat, että juutalaisten mukaan Mooseksen laissa on 613 käskyä, mutta tutkijoiden mukaan Uudessa testamentissa on käskyjä yli 1500. Oletetaan, että Mooseksen lakia on huomattavasti haastavampi noudattaa kuin Uuden testamentin käskyjä. Seuraako tästä, että kristinusko oppeineen on automaattisesti parempi vaihtoehto? Onko kristinusko ainoa oikea uskonto vain siksi, että kristittyjä on nykyään maailmassa yli kaksi miljardia? Eikö Paavali varoita meitä suuresta eksytyksestä, laittomuuden salaisuudesta, antikristuksesta, joka julistaa olevansa itse Jumala, joka eksyttää koko maailman suurilla ihmeillä ja valheen kaikella voimalla?

Kieltämättä ilosanoma siitä, että Mooseksen lain ehdottomia ja ankaria käskyjä ei onneksi tarvitse uudessa liitossa noudattaa, kuulostaa oikein houkuttelevalta. Mooseksen laki vaati, Kristus lahjoittaa armoaan täysin ilmaiseksi. Luther esittää Galatalaiskirjeensä kommentaarissa, että Mooseksen laki on armoton, julma ja hirmuinen. Sama käsitys Mooseksen laista on suurimmalla osalla kristittyjä. Kuitenkin Paavalin mukaan Toora on pyhä, vanhurskas ja hyvä (Room. 7:12) ja Daavidin mukaan täydellinen (Ps. 19). Miksi Jumala olisi antanut lain, jonka ainoa tarkoitus on orjuuttaa ihmisiä, vain kumotakseen sen vuosisatojen päästä?

Mooseksen laissa, psalmeissa ja profeetoissa esitetään kerta toisensa jälkeen, että Mooseksen laki on ikuinen. Kristityt vetoavat uuteen liittoon, jossa on voimassa uusi laki, Kristuksen laki, vaikka Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme (Jer. 31:33). Kristityt kuvittelevat, että Mooseksen lain noudattaminen on paluuta vanhaan liittoon, paluuta lain hirvittävään orjuuteen, jonka alta on mahdotonta pelastua. Jos haluaa olla armon alla, ei Mooseksen lakia saa eikä pidä noudattaa. Kuitenkin Johanneksen mukaan rakkaus Jumalaan on sitä, että noudatamme hänen käskyjään (1. Joh. 5:3). Eikö Jeesus sanonut kerta toisensa jälkeen, että älkää tehkö enää syntiä? Jos seuraamme Mestariamme ja Vapahtajaamme Jeesusta, eikö silloin tule elää kuten Jeesus ja noudattaa Jumalan lakia, koko lakia?

Ensimmäisessä psalmissa psalmista kertoo meditoivansa Jumalan lakia öin ja päivin. Jumalan laki tuohon aikaan oli ja on edelleen yhtä kuin Mooseksen laki. Psalmista psalmissa 119 ylistää Mooseksen lakia 176 jakeen verran. Missään kohtaa Raamattua ei Mooseksen lain käskyjä kuvata taakaksi, missään kohtaa ei puhuta lain orjuudesta sanaakaan, eikä missään kohtaa puhuta sanaakaan mistään uudesta, paremmasta laista.

Armo ja laki nähdään toistensa vastakohtina. Mitä jos ne todellisuudessa kulkevat käsi kädessä? Armon alla noudatamme koko sydämestämme Mooseksen lakia? Emme siksi, että pelastuisimme lakia noudattamalla, vaan siksi, että olemme pelastetut? Eikö ole täysin selvää, että Saatana on eksyttänyt koko kristillisen kirkon ja saanut ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että armon alla ei nyt tarvitse noudattaa Jumalan käskyjä? Eikö Saatana tee tänään samaa mitä teki jo paratiisissa - houkuttele ihmisiä tekemään syntiä ja rikkomaan Jumalan lakia?

Jokainen kohtaamani henkilö, joka on oppinut pyhittämään sapatin, noudattamaan ruokasäädöksiä, sitomaan tupsut vaatteensa kulmiin ja seuraamaan Mooseksen lain pienimpiäkin säädöksiä, on kertonut saaneensa suuren siunauksen Jumalan käskyjen noudattamisesta. Kirkossa ihmiset voivat pahoin. Papit ihmettelevät, mistä kaikki pahoinvointi voi johtua. Ihmiset kuvittelevat voivansa tehdä syntiä ja rikkovansa lakia armon alla ilman seurauksia. Suuri eksytys on sokaissut koko kirkon. Papit hyökkäävät armotta meitä judaisteja vastaan ja valehtelevat minkä kerkeävät, luovat mielikuvaa lakihenkisistä fariseuksista, jotka yrittävät lakia noudattamalla pelastua. Valheita riittää. Emme ole lain alla. Olemme kuolleet pois laista. Laki on paha, julma ja hirmuinen. Laki kuuluu vain vanhaan liittoon. Jeesus on täyttänyt lain meidän puolestamme. Uudessa liitossa olemme vapaat lain orjuudesta. Sitten ihmetellään, miksi kirkosta ei löydä iloa, rauhaa ja siunausta, miksi seurakuntalaiset eivät pääse eroon synnistä, riippuvuuksista ja paheista.

Jos olet kokenut saman valaistumisen kuin minä, jätä kirkko. Suomessa on useita seurakuntia, jotka kokoontuvat ihmisten kodeissa, joissa pyhitetään sapatinpäivä. Kirkko saatta houkutella komeine temppeleineen, alttareineen ja papistoineen, mutta jos voit pahoin näissä rakennuksissa, jätä ne, juokse pois ja lujaa. Vuosituhansien aikana punotut valheet kietovat ihmisiä pauloihinsa, mutta nämä valheet on helppo torjua Jumalan sanalla. Kun voi luottaa yksin Raamatun sanaan ja jättää kirkon opinkappaleet ja dogmat omaan arvoonsa, voi hengittää vapaasti. Jumala voi antaa voimaa päästä eroon synnistä ja riippuvuuksista, kuten kävi minulle. Evankeliumi on julistettava koko maailmaan, emmekä tarvitse siihen kirkkoa. Muodollinen uskonnollisuus ja oikea oppi ei ole koskaan pelastanut eikä auttanut ketään. Kirkon kahleista on mahdollista vapautua, vaikka se aluksi tekisi kipeää.

Älä kuitenkaan luule, että pääsisit helpolla. Aluksi Saatana hyökkää sinua vastaan valheen kaikella voimalla. Kyse on henkivaltojen taistelusta. Saatana on rakentanut kirkkoa nyt kaksituhatta vuotta, joten voit olla varma siitä, että hän ei mielellään päästä sinua irti sen orjuudesta. Papit ovat vastuussa seurakunnan harhaanjohtamisesta. Ei ole vilpittömän seurakuntalaisen syytä, että etsiessään totuutta hän on joutunut papiston vieteltäväksi. Papit tulevat saamaan muita ankaramman tuomion.

Lopulta on tärkeintä pitää prioriteetit mielessä. Jeesuksen mukaan lain tärkein käsky on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Jumalan rakastaminen Johanneksen mukaan merkitsee Jumalan käskyjen noudattamista (1. Joh. 5:3). Lähimmäisen rakastaminen taas ei ole mahdollista, ellemme aidosti välitä lähimmäisestämme. Jobin ystävät olivat hiljaa vierellä seitsemän päivää. Meidän tulee pyrkiä samaan, kuunnella ja ymmärtää lähimmäistä. Lähimmäisen rakastaminen on lopulta tärkeämpää kuin ikuiset väittelyt ja kiivailut opillisista, usein kehällisistä kysymyksistä. Lopulta tulee jatkuvasti pitää mielessä, että Jeesus on kuollut ristillä hirvittävän kuoleman meidän syntiemme vuoksi. Pitäkäämme aina mielessä, että pelastumme yksin armosta.