Villit ortodoksikirjurit vauhdissa?

The scribe at work, Jean Le Tavernier, 1450-1460

Hiljattain julkaistu Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin "Sensuroitu - Raamatun muutosten vaiettu historia" on herättänyt keskustelua uskovien piireissä. Yleisesti kirja on tyrmätty jo ennen kuin sitä on luettu. Koska olen tällainen tekstikritiikin fani, luen tuon heti kun saan kätösiini. Toisin kuin eräät, en kommentoi sisältöä ennen kuin olen sen lukenut. Nyt keskustellaan siitä, missä määrin Raamattua on aikojen saatossa muokattu, kenen toimesta, ja ennen kaikkea, voiko Raamattuun alkuunkaan luottaa, käsikirjoituksia kun on tuhansia, joissa kiistatta on eroja? Voisin tästä kirjoittaa myöhemmin perusteellisen katsauksen, sanoin vain lyhyesti, että itse olen vakuuttunut siitä, että koska Uuden testamentin kohdalla pyhiä tekstejä kopioitiin valtavia määriä jo varhain, ei millään yhdellä taholla ollut tilaisuutta, vaikka tahtoa olisi ollutkin, muokata kaikkia maailman käsikirjoituksia. Suurin osa eroista käsikirjoitusten välillä ovat mitättömiä, usein alkuperäinen jae on rekonstruoitavissa helposti. Nyt tämä teoksen aikaansaama keskustelu herätti kuitenkin kirjoittamaan muutaman sanan siitä, miten eräässä tapauksessa Raamattua on pyritty muokkaamaan, huonoin tuloksin.

Teoksessaan "The Orthodox Corruption of Scripture" Bart D. Ehrman osoittaa kiistatta, että ns. ortodoksikirjurit ovat pyrkineet muokkaamaan pyhää tekstiä. Ortodokseiksi hän kutsuu näitä siksi, että he olivat niitä oppineita, joiden näkemykset myöhemmin kirkossa laajalti hyväksyttiin. Täten heillä oli Ehrmanin mukaan jo varhain tietty näkemys kolminaisuudesta ja kristologiasta, joita he olivat valmiita puolustamaan. Ehrmanin mukaan nämä ortodoksikirjurit eivät olleet pahoja ja ilkeitä ihmisiä, jotka olivat päättäneet etukäteen, mitä Raamatun tulisi sanoa, vaan he uskoivat vilpittömästi oman oppinsa perustuvan Raamattuun. Toisin oli mm. gnostilaisten laita, jotka edes eivät mitään kirjaimellista raamatuntulkintaa harrastaneet, vaan käyttivät Raamatun tekstejä luovana alustana, jonka päälle rakentelivat villejä teorioitaan.

Täten ortodoksikirjurit, eivät sielunsa pahuudesta käsin päättäneet muokata Uuden testamentin tekstejä, vaan he pyrkivät muutamissa tapauksissa poistamaan "virheitä", tai muokkaamaan jaetta siten, miten sen "tulisi kuulua". Juutalaiset eivät koskaan toimineet näin, vaan pyrkivät kopioimaan pyhän tekstin kirjain kirjaimelta kaikissa tapauksissa, myös silloin, jos alkuperäisessä tekstissä oli selvä kirjoitusvirhe, tai jos jae oli millään tavalla haastava. Ortodoksikirjureilla tätä traditiota ei ollut, vaan he uskoivat, että virheet tulee korjata tekstistä ja näin tehdään Jumalan sanalle kunniaa.

Katson tässä muutamaa tapausta, joissa on selvää, että trinitaarit ovat pyrkineet muokkaamaan Uuden testamentin tekstiä, mutta koska käsikirjoituksia on aina ollut niin valtava määrä, nämä ovat jääneet yrityksiksi, vaikka joissakin tapauksissa päätyneet uudempiinkin Raamatun käännöksiimme.

Aloitetaan helposta tapauksesta.

"Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat; Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat." (1. Joh. 5:7 Biblia)

"Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä." (1. Joh. 5:7-8 33/38)

Nykyään kaikki tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että tämä Comma Johanneum on keskiajalla latinankieliseen Raamattuun tehty tökerö lisäys, joka ei kuulu Raamattuun. Kuitenkin tämä selvästi trinitaarien tekemä väärennös päätyi kuningas Jaakon käännökseen ja Bibliaan, ja siksi sitä tietämättömät uskovat yhä ajoittain siteeraavat kiistattomana todisteena kolminaisuudesta. Tässä näemme kuitenkin, että kirkko oli valmis muokkaamaan jopa Raamatun pyhää tekstiä, puolustaakseen kolminaisuusoppia. Onneksemme tämä muokkaus jäi pelkäksi yritykseksi.

"Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." (Mt. 24:36)

Koska en ole tekstikriitikko, enkä ole alaa lukenut muutamaa perusteosta enempää, en käy yksityiskohtaisesti arvioimaan eri käsikirjoituksia, minulla kun ei ole siihen työkaluja. Kerron vain, milloin käsikirjoituksissa on eroja. Tässä jakeessa, joissakin käsikirjoituksissa kreikasta on kadonnut trinitaareille vaikea "eikä Poika". Koska Markuksessa tämä ilmaisu ei puutu yhdestäkään käsikirjoituksesta (Mk. 13:32), voimme olla melko varmoja siitä, että Jeesus ei tiedä siitä hetkestä. Täten joudumme selittämään, miten Jeesus tosi Jumalana ei tiedä siitä hetkestä, ainoastaan Isä.

Tietysti on mahdollista myös, että Matteuksesta alunperin puuttui ilmaisu "eikä Poika", mutta koska se löytyi Markukselta, kirjurit päättivät harmonisoida tämän jakeen Markuksen kanssa. Huomaamme täten, että tekstikritiikki on enemmän taidetta kuin tiedettä.

"Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut." (Joh. 1:18 33/38)

"Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet." (Joh. 1:18 1992)

"Jumalaa ei ole kukaan milloinkaan nähnyt. Ainutsyntyinen Jumala, joka on Isän rinnalla, on hänet ilmoittanut." (Joh. 1:18 Raamattu Kansalle)

Tässä näemme kätevästi kolmessa eri käännöksessä kolme eri varianttia. Jälleen tyydyn vain toteamaan, että käsikirjoituksissa on eroja. Koska aiemmin jakeessa 14 Johannes käyttää ilmaisua "ainokainen Poika", olisi erikoista pian puhua "ainokaisesta Jumalasta". Selvää on, että kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, jos Jeesus olisi Jumala, Johannes tässä valehtelisi. Siksi näemme selvästi, kuinka tätä jaetta on yritetty värittää siten, että ainokainen Poika onkin nyt itse Jumala.

"Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut." (Apt. 20:28 33/38)

1992-käännös kertoo alaviitteessä, että joissakin käsikirjoituksissa puhutaan Jumalan seurakunnasta, jonka hän omalla verellensä on ostanut. Ero on merkittävä, sillä jälkimmäisessä tapauksessa puhuttaisiin Jumalasta, jonka veri on vuotanut. Useimmat tutkijat näyttäisivät kuitenkin pitävän Herran seurakuntaa todennäköisempänä kuin Jumalan seurakuntaa.

"Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen." (1. Tim. 3:16)

Raamattu Kansalle -käännös kertoo alaviitteessä, että Bysantin teksteissä sanotaan "Jumala ilmestyi lihassa". Jos tämä olisi alkuperäinen muoto, olisi se ainutlaatuinen kuvaus inkarnaatiosta, Jumalan syntymisestä lihaksi, jota saa turhaan hakea Raamatusta muualta. Nyt on selvää, että trinitaarit halusivat jakeen kertovan Jumalasta, joka syntyy ihmiseksi.

Ehrman listaa koko joukon jakeita, jotka tavalla tai toisella saatettiin tulkita tukevan milloin mitäkin harhaoppia, jotka sitten ortodoksikirjurien toimesta sensuroitiin. Suurin osa näistä on rehellisesti sanottuna melko vähäisiä muokkauksia, eikä aina ole selvää, kuka jaetta on muokannut ja kumpaan suuntaan. Yllä kuitenkin viisi tapausta, jotka selvästi ovat trinitaarien tekemiä muokkauksia. Hämmentävää on, että milloin Jeesusta suoraan kutsutaan Jumalaksi, käsikirjoituksissa on eroja. Ja muistetaan, että tekstikritiikki on enemmän taidetta, kuin tiedettä.

Mäkipellon ja Huotarin kirja on nyt kirjastosta varattuna, luen kun sen saan käsiini ja kirjoitan tällaisen amatöörin näkökulmasta mitä ajatuksia se herättää.

Päivitys 2.8.2023 Luin kirjan ja se oli juuri niin sensaatiohakuinen kuin uskoinkin. Koska en ole itse tekstikriitikko, enkä edes teologi, en käy tähän haastavaan tehtävään ja arvioi kirjaa perusteellisesti. Yksinkertaisesti teoksessa ei kerrottu mitään, mitä ei olisi jo vuosikausia tiedetty. Kirjaa ovat kriittisesti arvioineet Timo Eskola, Eero Junkkaala ja Juha Ahvio sekä Pasi Turunen. Kuulemani mukaan Emil Anton valmistelee myös omaa vastinettaan.