Luku 9 - Raamattu ja alkoholi
Eikö olisi jännittävää katsoa, mitä Raamattu sanoo alkoholista? Miten juutalaiset käyttivät alkoholia Mooseksen aikaan, mitä profeetat sanovat viinistä ja mikä oli Jeesuksen ja opetuslasten suhde alkoholiin? Tehdään niin, mutta sitä ennen katsotaan, mitä lääketiede sanoo alkoholista.
Alkoholi on keskushermostoon vaikuttava myrkky, huumausaine, joka jo pieninä annoksina lamaannuttaa keskushermostoa ja aiheuttaa ihmisessä yleensä rentouden, lämmön ja hyvän olon tunnetta, vaikka ihmisten kokemukset ovatkin aina yksilöllisiä. Useimmat ihmiset voivat nauttia muutaman annoksen alkoholia, ilman sen suurempaa riippuvuuden tunnetta, mutta noin 10% väestöstä sairastaa geneettistä tautia nimeltä alkoholismi, ja nämä ihmiset tarvitsevat välittömästi yhden annoksen saatuaan toisen. Alkoholisti ei osaa kontrolloida eikä rajoittaa omaa juomistaan. Alkoholismiin voi sairastua ainoastaan juomalla. Vaikka ihmisellä täten olisi perinnöllinen alkoholismia aiheuttava geeni, ei hän kuitenkaan sairastu, ellei aloita juomista.
Alkoholiin kasvaa nopeasti toleranssi. Jotta alkoholista saisi saman ihanan tunteen, tulee alkoholistin juoda aina vain suurempia annoksia. Lopulta alkoholisti ei enää saa alkoholista sitä samaa rentouttavaa tunnetta kuin aiemmin, vaan alkoholin nauttiminen on ainoastaan keino palauttaa keho normaaliin olotilaan ja pitää vieroitusoireet poissa. Alkoholismi on krooninen sairaus, josta ei voi parantua, mutta siitä voi toipua. Alkoholismi johtaa hoitamattomana kuolemaan. Alkoholisti tarvitsee parantuakseen aina ammattiapua (tämä on lääketieteen näkemys, tunnen lukuisia alkoholisteja, jotka ovat pysyneet raittiina Jumalan avulla).
Alkoholisti ei voi vähentää juomistaan, vaan ainoa toimiva hoito alkoholismiin on täysraittius, täysin päihteetön hoito.
Alkoholi aiheuttaa Suomessa vuosittain noin miljardin euron suuruiset yhteiskunnalliset haittakustannukset. Suomessa kuoli vuonna 2020 1700 henkilöä alkoholiin. Paitsi että alkoholi aiheuttaa kuolemia, se tuhoaa ihmisten työuria, pilaa parisuhteita ja aiheuttaa pysyvää haittaa perhe-elämässä. Yksikään lapsi ei voi hyvin, jos vanhempi on juova alkoholisti.
Alkoholisteista suurin osa on työelämässä. Pikkuhiljaa alkoholin käyttö kuitenkin aiheuttaa ongelmia myös työpaikalla. Alkoholisti on taitava peittelemään omaa sairauttaan. Välttämättä kaikki ystävät ja sukulaiset eivät ole tietoisia alkoholistin sairaudesta. Alkoholisti osaa suunnitella ja ajoittaa oman juomisensa kalenterin mukaan. Kun alkoholismi etenee, yleensä alkoholisti rupeaa valehtelemaan omasta juomisestaan läheisilleen. Tyypillistä on, että siinä vaiheessa kun oma talous on kuralla juomisen takia, alkoholisti ei tunne mitään tunnontuskia siitä, että varastaa juodakseen.
Alkoholistin suhdetta juomaan voisi kuvailla rakkaussuhteena. Alkoholisti rakastaa alkoholia. Se aamun ensimmäinen juoma on hänelle rakas. Jos nyt siirrymme tarkastelemaan alkoholia hengellisestä kehyksestä käsin, niin ketä Raamatun mukaan meidän tulee rakastaa? Raamattu sanoo:
"Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." (Mt. 22:34-40)
Alkoholisti rakastaa alkoholia enemmän kuin Jumalaa, enemmän kuin läheistään, enemmän kuin puolisoaan ja enemmän kuin lapsiaan. Alkoholismi täten, paitsi että kyseessä on krooninen kuolemaan johtava sairaus, on hengellinen tila, joka on kuolemanvakava. Jeesus sanoo, että et voi rakastaa kahta Herraa, Jumalaa ja mammonaa (Mt. 6:24). Miten ihminen voi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja läheistä niin kuin itseään, jos kaikki ajatukset, koko elämä, kaikki rahat ja kaikki aika investoidaan juomiseen?
Huomaamme täten, että alkoholismi on paitsi terveydelle haitallista, se on haitallista myös meidän pelastuksellemme. Voiko alkoholisti pelastua? Voiko ihminen pelastua, jos rakastaa alkoholia enemmän kuin Jumalaa ja läheistään?
Nyt kun olemme käsitelleet alkoholia lääketieteellisestä näkökulmasta, voimme katsoa, mitä Raamattu sanoo aiheesta. Raamatussa on jakeita, joissa alkoholista puhutaan positiiviseen sävyyn, sitten on myös jakeita, joissa täysin selvästi varoitetaan päihtymyksestä ja alkoholin aiheuttamista haitoista. Käsittelemme näitä negatiivisia jakeita ensin, jotta yksikään tätä lukeva ei saisi aihetta Raamatun sanan perustella puolustella omaa alkoholin väärinkäyttöään.
"Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä" (Ef. 5:18)
Apostoli Paavali sanoo täysin suoraan ja täysin yksiselitteisesti, että älkää päihtykö. Eli siis, jos juot tullaksesi humalaan, teet syntiä, rikot Jumalan lakia, as simple as that. Paavali vielä tähdentää, että siitä tulee irstas meno. Päihtymys on tila, joka ei ole Jumalalle mieleen. Päihtyneenä arvostamme enemmän niitä asioita, jotka ovat Jumalalle kauhistus. Moniko meistä on baari-illan päätteeksi päätynyt sänkyyn vain poteakseen seuraavana aamuna aivan hirvittävää katumusta, syyllisyyttä ja häpeää?
Onko juominen pelastuskysymys? Olen pahoillani, mutta kyllä on. Tässä muutama jae Paavalilta, jotka varmasti järkyttävät jokaista juomaria:
"eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa." (1. Kor. 6:10)
"kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa." (Gal. 5:21)
Paavali sanoo, että eivät juomarit peri Jumalan valtakuntaa. Pohdi sitä hartaasti seuraavan kerran, kun avaat pullon, sihautat tölkin auki tai kuten nykyään on trendikästä, kaadat itsellesi lasillisen siitä hanapakkauksesta.
Paavalilla on myös ohjeita seurakunnan kaitsijoille:
"Seurakunnan kaitsijan tulee näet olla nuhteeton, koska hän on Jumalan taloudenhoitaja. Hän ei saa olla itserakas eikä äkkipikainen, ei juomari, ei tappelija eikä väärän voiton tavoittelija," (Tit. 1:7)
"Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,: ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,: vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina" (1. Tim. 3:3)
On siis Paavalin sanojen valossa täysin selvää, että seurakunnassa opetusvirassa oleva henkilö, on hän sitten kirkossa pastori tai seurakunnan paimen, kaitsija tai mitä hyvänsä, ei missään nimessä saa olla juomari. Palaamme aiheeseen myöhemmin, kun tarkastelemme pappien asemaa vanhassa liitossa.
"Vanhojen naisten tulee samoin olla käytökseltään niin kuin pyhien sopii. He eivät saa olla panettelijoita eivätkä paljon viinin orjia vaan sellaisia, jotka neuvovat hyvään." (Tit. 2:3)
Tässä taas puhutaan naisista, jotka tietenkään Paavalin mukaan eivät saa opettaa seurakunnassa, mutta saavat palvella diakoneina. Myöskään he eivät missään tapauksessa saa olla Paavalin mukaan paljon viinin orjia. Tästä ilmauksesta käy ilmi, että jos olet juomari, olet alkoholin orja. Jumala ei halua, että olemme minkään aineen orjia. Meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja vain häntä kumartaa. Ei ole mahdollista palvoa Jumalaa, jos koko elämä pyörii sen pullon tai tölkin ympärillä.
Uuden testamentin sana on harvinaisen selvä - älkää päihtykö viinistä. Seurakunnan kaitsija ei saa olla juomari. Juomarit eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mikäli olet juomari, tulosta nämä jakeet seinällesi ja meditoi niitä joka aamu. Kyse on nimittäin erittäin vakavasta asiasta.
Katsotaan seuraavaksi, mitä viisauskirjallisuudessa sanotaan alkoholista, kunnes menemme Mooseksen lakiin.
"Viini on pilkkaaja, väkijuoma metelöitsijä: ei ole viisas kukaan, joka niistä hoipertelee." (San. 20:1)
Sananlaskuissa ylistetään viisautta, meidän tulisi etsiä viisautta enenmmän kuin kultaa, hopeaa tai helmiä. Ja nyt meille kerrotaan, että ei ole viisas kukaan, joka viinistä hoipertelee. Ei suoraa kadotustuomiota tässä - mutta selvä varoitus, että päihtyminen ei ole viisaita varten.
"Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko. Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi haastelee sekavia. Sinusta on kuin makaisit keskellä merta, on kuin maston huipussa makaisit. "Löivät minua, mutta ei koskenut minuun; pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään. Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä samaa."" (Sanl. 23:31-35)
Tästä taas käy ilmi viinin lumo. Kyllä, se on kaunista katsella, se maistuu hyvälle, se menee helposti kurkusta alas, siitä tulee välittömästi rento, ihana olo. Mutta lopulta se iskee sinua vasten kasvoja.
Emme ole vielä tarkastelleet niitä jakeita, joissa Raamatussa alkoholista puhutaan positiiviseen sävyyn. Pohdin, onko järkevää käsitellä niitä alkuunkaan. Rehellisyyden nimissä se on kuitenkin tarpeellista. Olen halunnut artikkelin alkuun varoittaa alkoholin vaaroista niin selvällä kielellä kuin mahdollista. Seuraaviin Siirakin kirjan jakeisiin tiivistyy kuitenkin koko Raamatun kanta varsin kauniisti, olkoonkin, että Siirakin kirja löytyy ainoastaan katolilaisten Raamatusta:
""Älä näytä miehuuttasi viininjuonnilla, sillä monen on viini vienyt turmioon. Ahjo koettelee teräaseen, joka on kastettu veteen, samoin viini sydämet ylpeitten riidellessä. Viini on ihmiselle kuin elämä, jos juot sitä kohtuudella. Mitä on elämä sille, jolta viini puuttuu? Sehän on luotu ihmisille iloksi. Sydämen riemu ja iloinen mieli tulee viinistä, kun sitä juodaan oikeaan aikaan ja sopivassa määrässä. Karvas mieli tulee viinistä, kun sitä juodaan paljon, kiihdyksissä ja metelöiden. Juopumus yllyttää mielettömäin kiihkon loukkaaviin tekoihin, heikontaa voimat ja saa vielä haavoja aikaan. Viiniä juotaessa älä käy nuhtelemaan lähimmäistäsi, äläkä halveksi häntä, jos hän on iloisella mielellä. Älä sano hänelle solvaavia sanoja, äläkä ahdista häntä velkomisella." (Siirak 31:25-31)
Tässä on harvinaisen suoraan sanottu, että viiniä saa juoda kohtuudella. Viini on Jumalan meille antama lahja, josta saa nauttia. Mutta päihtyminen ja liikakäyttö, se on Raamatussa täysin selvästi kielletty. Viini täten on kuin seksi - molemmat Jumalan luomia, molemmat asioita, joista meidän tulisi kiittää Jumalaa, mutta molemmat jotakin, jota voimme käyttää myös väärin.
"Ei sovi kuningasten, Lemuel, ei sovi kuningasten viiniä juoda eikä ruhtinasten kysellä: "Missä väkijuomaa?" Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä säädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden" (San. 31:4-5)
Tässä kielletään kuninkaita nauttimasta alkoholia. Mietin maamme bilettävää pääministeriä. Mitä tapahtuu, jos maatamme kohtaa vakava isku juuri silloin, kun pääministerimme on kolmen promillen humalassa yökerhossa, virkapuhelin kotona? Ei käy Lemuel, ei sovi pääministerin kännätä virka-aikana!
"Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille." (San. 31:6)
Raamatun aikaan ei tunnettu opioideja, ei buranaa, ei särkylääkkeitä. Viini taas tämän jakeen pohjalta oli jo tuohon aikaan menehtyvälle ja kärsivälle tarkoitettu lääke. Tästä jakeesta voimme johtaa, että saattohoidossa tai vakavaa kipua aiheuttavan sairauden hoidossa lääkkeet ovat täysin Jumalan tahdon mukaisia lääkkeitä. Jos täten olet suurissa kivuissa ja kuolemassa, viiniä saa nauttia, jotta tuska helpottaisi. Samoin opioideja ja muita kipulääkkeitä.
"Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi." (Saarn. 9:7)
Kyllä, tässä viisauskirjallisuuden jakeessa näemme saman kuin jo Siirakin kirjan jakeessa - Jumala on luonut viinipuun hedelmän, hän on luonut viinin ja me saamme nauttia viiniä ja kiittää siitä Jumalaa - mikäli osaamme nauttia alkoholia kohtuudella.
Toorassa, eli Mooseksen laissa, ei kielletä alkoholin nauttimista keneltäkään muulta paitsi nasiireilta (4. Moos. 6:1-4) ja virkatehtävissä olevilta papeilta (3. Moos. 10:9-10). Täten on omasta mielestäni täysin väärin kieltää kategorisesti seurakunnassa kaikilta alkoholin nauttiminen, kuten tekevät esim. adventistit ja muutamat muut lahkot. Kyllä, mikäli osaat nauttia alkoholia oikein, se on täysin sallittua.
Se että nasiirit ja papit eivät saaneet nauttia alkoholia tippaakaan, kertoo jotakin siitä, että mikäli haluamme lähestyä Jumalaa, mikäli haluamme oikein elää tätä elämää ja olla Jumalan lähellä, me emme saa olla päihtyneitä. Jos olet seurakunnan kaitsija, käytännöllisin neuvo lienee, että et juo ollenkaan alkoholia. Jos olet pääministeristä seuraava, unohda alkoholi. Jos olet ajatellut pyhittää elämäsi kokonaan Jumalalle, jätä viini ja väkijuoma.
Jos olet valtion palveluksessa, pääministeri, puolustusministeri, armeijan komentaja tai missä tahansa kriittisessä virassa - et saa missään tapauksessa virka-aikana nauttia tippaakaan alkoholia. Jos olet seurakunnan paimenen virassa, on tuomio vielä ankarampi, mikäli erehdyt nauttimaan liikaa alkoholia.
Lopuksi muutama käytännön neuvo. Juotko liikaa? Mikä on liikaa? Oletko päihtyneenä tehnyt asioita, joita olet myöhemmin katunut? Joudutko aamulla ottamaan krapularyypyn? Onko sinulla ongelmia kontrolloida juomasi alkoholin määrää? Ovatko läheisesi huomauttaneet sinulle juomisestasi? Onko juomisesi aiheuttanut sinulle ongelmia parisuhteessa, perheessä tai työpaikalla? Onko sinulla vaikeuksia saada unta ilman alkoholia? Onko muistisi mennyt poikki juomisen takia? Mikäli vastasit yhteenkään näistä kysymyksistä myöntävästi, olet alkoholisti.
Jos pelkäät olevasi alkoholisti, näistä sivustoista saat apua:
Joten yhteenvetona, viini on Jumalan luoma aine, jota saa nauttia kohtuudella. Yhdessäkään seurakunnassa ei saisi kieltää seurakuntalaisia nauttimasta alkoholia, sillä sellainen olisi Tooraan lisäämistä. Mutta apostoli Paavali kieltää päihtymisen täysin yksiselitteisesti ja opettaa, että juomari ei voi pelastua. Täten, jos alkoholi on sinulle koskaan ollut mikään ongelma, ainoa ratkaisu nykylääketieteen valossa on, että et enää koskaan juo tippaakaan alkoholia.
Kommentit
Lähetä kommentti