Aukottoman jumalatodistuksen tarpeellisuudesta

 

Pillars of Creation

"Kukaan ei ole koskaan tullut uskoon kuultuaan aukottoman jumalatodistuksen"

"Kukaan ei ole koskaan tullut uskoon kuultuaan hengellisen kappaleen"

Olen kuullut molemmat väitteet. Luonnollisesti kumpikin on väärässä, maailmasta löytyy varmuudella ihmisiä, jotka ovat tulleet uskoon kuultuaan vastaansanomattoman todistuksen jumalan olemassaolon puolesta. Aivan yhtä varmasti lukemattomat ihmiset ovat tulleet uskoon kuultuaan koskettavan hengellisen kappaleen, jonka sanat mahdollisesti ovat tehneet suuren vaikutuksen. Osa ihmisistä arvostaa järkiperusteita enemmän, osa suhtautuu kaikkeen tunteella. Kumpikaan tapa ei ole lähtökohtaisesti väärä.

Keskityn tässä kirjoituksessa apologiaan, uskon järkiperäiseen puolustamiseen. Raamattu kehottaa, melkeinpä käskee, puolustamaan omaa uskoaan (1. Piet. 3:15-16). Tapahtuuko tämä sitten perustelemalla loogisesti Jumalan olemassaoloa? Vai vetoamalla tunteisiin ja omaan kokemukseen? Itse olen kasvanut traditiossa, jossa korostetaan järjenkäyttöä. Hengellisissä piireissämme ei ole kartettu tunteisiin vetoavia argumentteja kokonaan, mutta fokus on ollut uskonkappaleiden rationaalisessa puolustamisessa. Oman kokemuksen jakaminen ei ole väärin, mutta lopulta meillä jokaisella on vain se oma kokemus, eivätkä kaikki vakuutu, vaikka olisit kokenut mitä hyvänsä.

Uskon että Pietarilla on mielessä uskon puolustaminen rationaalisin argumentein. Jos katsomme apologeettisia saarnoja Raamatussa, sekä Pietari suurena juutalaisten juhlapyhänä Shavuotina (Apt. 2) että myöhemmin Paavali Areiopagilla (Apt. 17) perustelivat argumenttinsa loogisesti premisseistä johtopäätökseen asti. Juutalaisille saarnatessaan Pietari vetosi Kirjoituksiin, Areiopagilla epikurolaisille ja stoalaisille saarnatessaan Paavali ei voinut vedota Kirjoituksiin, mutta saattoi silti puhua Jumalasta, joka on luonut kaiken näkyväisen. Molempien puheiden loppukaneetti oli sama - tehkää parannus ja kääntykää. Pietari onnistui huomattavasti paremmin, sillä uskoon tuli peräti 3000 juutalaista. Täydelle Areiopagille saarnattuaan Paavali taas korjasi hedelmää vain "muutamia henkilöitä".

Ei pidä kuvitella, että omakohtaisella kokemuksella ei olisi mitään merkitystä. Paavali vaikka saarnasikin jokaisella paikkakunnalla sapattina synagogassa lähtien Kirjoituksista, kertoo myös oman kokemuksensa, kuinka hän oli kohdannut ylösnousseen Kristuksen Damaskoksen tiellä (Apt. 26:13-18). Muuten emme lue Apostolien teoista, kuinka apostolit olisivat korostaneet omaa henkilökohtaista kokemustaan tai omia tuntemuksiaan, saati perustelleet niillä jumalallisia oppeja.

Varmasti silti omakohtaiselle kokemukselle on oma paikkansa. Tässä kirjoituksessa käsittelen kuitenkin uskon puolustamista järkiperustein, jota kutsutaan yleisesti apologiaksi.

"Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää tavoitelko korkeita, vaan sopeutukaa vaatimattomiin oloihin. Älkää olko omasta mielestänne viisaita." (Room. 12:16)

Miten voimme olla yksimielisiä, jos tärkeintä on jokaisen oma kokemus? Silloin seurakunnassa olisi juuri niin monta näkemystä kuin on yksilöäkin. Yksimielisyys on mahdollista vain, mikäli seurakunnalla on oma oppi, joka on tarkkaan perusteltu. Vaikka sanon näin, silti sallin seurakunnassa useampaa näkemystä. Rajan vedän siihen, että koko Raamatun on oltava Jumalan sanaa ja Jeshuan on oltava paitsi Messias, myös syntiemme sovittaja ja Vapahtaja. Muissa kysymyksissä on pakko sallia liikkumavaraa, muuten seurakuntaan ei jää ketään ja ykseyden sijaan on jälleen syntynyt kourallinen uusia seurakuntia.

Kun puhutaan seurakunnan ykseydestä, eräät korostavat ja pitävät surullisena sitä asioiden tosilaitaa, että kristillisiä kirkkokuntia on kymmeniä tuhansia. Nämä saivartelijat esittävät, että seurakunnan tulisi olla yksi. Seurakuntia voi olla vain yksi, se, joka on perustettu Pietarin kalliolle. Kysyisin jokaiselta joka näin ajattelee, että missä ja milloin tuo yksi ainoa ykseyden seurakunta kokoontuu? Jokainen havaitsee, että jossain on pakko kokoontua. Kunnes Kristus tulee takaisin ja asettaa ennalleen koko seurakunnan, on meidän tyydyttävä siihen, että jokainen valitsee sen vähiten huonon seurakunnan. Ja kun on oman paikkansa löytänyt, keskittyy seurakunnan rakentamiseen, ei rikkomiseen.

Toiseksi Paavali tässä kirjoittaa, että älkää olko omasta mielestänne viisaita. Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä (1. Kor. 1:18-2:16) Paavali kirjoittaa ihmisviisauden ja Jumalan viisauden erosta ja varoittaa monta kertaa järkeisopista, kreikkalaisesta filosofiasta ja turhanpäiväisestä saivartelusta, älyllisestä kikkailusta ja omaan suurenmoiseen viisauteen tukeutumisesta.

Tämä on ymmärrettävä oikein. Paavali ei käske meidän laittaa aivoja narikkaan. Tällaisesta "aivot narikkaan" kristillisyydestä hyvä katsaus on tässä videossa, joka on myös toiminut inspiraationa tälle kirjoitukselle. Paavali ei sano, että lakkaa ajattelemasta. Paavali haluaa korostaa, että ristiinnaulittu Messias on juutalaisille pahennus ja kreikkalaisille hullutus. Jumala kuitenkin päätti pelastaa ihmiskunnan ristiinnaulitun Jeshuan verellä. Mikä loukkaus jokaiselle älyniekalle!

Paavali korostaa, että ei itse julistanut viisauden ja suurenmoisten retoristen taitojen voimalla (1. Kor. 2:1). Heittikö Paavali siis aivot narikkaan? Siitä ei ole kyse. Paavali opetus täytyy lukea kokonaan ja huolellisesti.

"Sielullinen (ψυχικός) ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengestä, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska sitä on tutkittava hengellisesti. Hengellinen (πνευματικὸς) ihminen sitä vastoin tutkii kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkimaan. (1. Kor. 2:14-15)

Mikä sitten on tällainen sielullinen ihminen? Eikö hän, joka perustaa uskonsa omaan suurenmoiseen älylliseen lahjakkuuteensa? Hengellinen ihminen taas ymmärtää hengelliset asiat "hengellisesti". Kreikassa on tässä ero "psyykkeen" ja "hengen" välillä. Näyttäisi siltä, että hengellisiä asioita ei voi täysin ymmärtää kokonaan ihmisviisauteen nojaten.

Paavali tässä asettaa vastakkain siis sielullisen (psyykkisen) ja hengellisen ihmisen niin, että omaan järjelliseen kapasiteettiinsa nojaava ei voi päästä osalliseksi Hengen opettamaan viisauteen.

"Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille (πνευματικοῖς), vaan niinkuin lihallisille (σαρκίνοις), niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?" (1. Kor. 3:1-3)

Korinttolaiset olivat jakaantuneet useisiin eri kuppikuntiin ja selvästi jonkinasteinen järkeisoppi vaivasi heitä, kenties liiallinen uppoutuminen hellenismin salaisuuksiin, tai kenties jonkinlainen mysteeriuskonto, jossa tavalla tai toisella järkeiltiin asioita epäterveellä tavalla. Nyt Paavali ei rinnasta hengellisiä ja sielullisia, vaan vielä pahempaa, hengelliset ja lihalliset. Raamatun valossa on selvää, mitä lihalliset ihmiset ovat (Gal. 5:19-21). Korinttolaisia tämä Paavalin kuvaus ei imartele. Te olette lihallisia, pikkulapsia Kristuksessa, vaikka kehuskelette olevanne niin viisaita!

Tässä kohtaa saattaa tuntua, että todellakin helpompi olisi heittää aivot narikkaan ja julistaa kreikkalaisille hullutusta Kristuksesta "hengestä" käsin, juutalaisille suurta loukkausta kielellä, jota he eivät voi käsittää. Voisi ajatella, että mitä järjettömämpi oppi, sen parempi. Emme halua olla sielullisia, tai vielä pahempaa - lihallisia, kuten korinttolaiset. Opettiko Paavali todellakin "aivot narikkaan" hengellisyyttä?

Toisaalla Paavali itse saarnasi evankeliumia aina johdonmukaisesti premisseistä kohti johtopäätöstä, perustaen kaiken Kirjoituksiin. Bereiolaiset eivät nielleet Paavali teesejä pureksimatta, vaan tutkivat joka päivä kirjoituksista, oliko asia todellakin kuten Paavali sen esitti (Apt. 17:11). Useamman kerran Paavali kutsuu torjumaan harhaoppeja terveellä opetuksella:

"hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet. Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa; semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi." (Tiitus 1:9-11)

Vastaansanojien väitteitä on mahdoton kumota vetoamalla omaan subjektiiviseen kokemusmaailmaan. Ainoa tapa kumota vastaansanojien väitteet on muotoilla oma oppi terveesti ja puolustaa sitä valideilla argumenteilla. Että näiden suut on tukittava ei nähdäkseni tarkoita fyysistä väkivaltaa, vaan tervettä apologiaa. Paavali itse perustelee kaiken loogisin argumentein, nyt olisi sangen erikoista, mikäli Paavali tarkoittaisi todellakin, että ihmisen tulee hylätä oma järki kokonaan ja uskoa vain hengellisiä asioita "hengessä". Tässä oletan että olen Paavalin opetuksen ihmisviisauden ja Jumalan viisauden erosta tuonut ilmi. Yhteenvetona - meidän tulee olla hengellisiä, ei sielullisia, eikä lihallisia. Hengellisyys ei tarkoita, että hylkäämme rationaalisen ajattelun, vaan että puemme hengelliset asiat hengelliseen asuun ja annamme Jumalan suuren hullutuksen, ristinnaulitun Messiaan, puhua omasta puolestaan.

"Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat" (Ef. 5:15)

"Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan." (Jaak. 1:5)

"Parempi kultaa on hankkia viisautta, kalliimpi hopeata hankkia ymmärrystä." (Sanl. 16:16)

Kerta toisensa jälkeen Raamattu kehottaa meitä rakastamaan totuutta ja anomaan viisautta. Raamatulla emme kerta kaikkiaan voi perustella yllä mainittua "aivot narikkaan" hengellisyyttä.

Miten sitten uskoa voi puolustaa? Voimmeko todistaa Jumalan olemassaolon? Voimmeko päätellä yksin Raamatun valossa, että Jumalan täytyy olla olemassa?

"Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja." (Ps. 19:2)

Nk. kosmologinen argumentti on tuhansia vuosia vanha, eikä sitä ole vieläkään kumottu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sanoo, että koko luomakunnalla täytyy olla Luoja. Voimme tarkastella yksittäisiä atomeja, molekyylejä tai kokonaisia organismeja, planeettoja, tähtiä ja galakseja ja päätellä, että mikään siitä minkä me näemme, ei ole voinut syntyä ilman jonkinasteista älykästä suunnittelijaa. Voimme myös kysyä, miksi on olemassa jotakin, sen sijaan, että ei olisi yhtään mitään? Koska materiaa on olemassa, koska se ei ole voinut olla ikuisesti olemassa, on olemassa hetki, jolloin kaikki materia, aika ja avaruus on syntynyt.

Tuota syntyhetkeä kutsutaan tiedemaailmassa alkuräjähdykseksi, eikä kukaan tiedä, mitä oli olemassa ennen alkuräjähdystä, ilmeisesti "ei mitään". On täysin mahdotonta, että "ei mitään" räjähtäisi, niin että koko universumi syntyisi tuossa räjähdyksessä. Päätämme, että tuon syntyhetken taustalla voi olla vain Jumala, itse ääretön ja ei-luotu, joka loi koko maailmankaikkeuden.

Richard Dawkinsin suurin argumentti Jumalaa vastaan on, että kuka sitten loi Jumalan? Jos löydämmekin luonnosta merkkejä älykkäästä suunnittelijasta, kuka suunnitteli suunnittelijan? Tiedemaailmassa yhtäkään teoriaa ei ole koskaan hylätty sen takia, että kyseinen teoria herättäisi uusia kysymyksiä. Voimme hyväksyä atomien olemassaolon, vaikka emme tietäisi mistä atomit koostuvat. Voimme selvittää atomin koostuvan neutroneista, protoneista ja elektroneista, vaikka emme tietäisi, mistä nämä sitten koostuvat. Voin päätellä tietokoneeni olevan selvästi älykkäästi suunniteltu, vaikka en tietäisi kuka suunnittelijan on suunnitellut.

Lisäksi luomakunta on niin täynnä kauneutta, harmoniaa ja tasapainoa, että paitsi että sen täytyy olla suunniteltu, se on selvästi suunniteltu kauniisti - meidän iloksemme. Päättelemme tästä, että Luoja on paitsi älykäs suunnittelija, myös hyvä, koska on luonut meitä varten kauniin maailman.

Kosminen hienosäätö on usein esitetty argumentti luomisen puolesta. Vain yhtenä esimerkkinä mainitsen gravitaatiovakion. Jos vakio olisi hiukankin suurempi tai pienempi, tähdet eivät olisi voineet muodostua, tai ne olisivat räjähtäneet liian nopeasti. Muita esimerkkejä ovat elektronin ja protonin massan suhde, vahvan vuorovaikutuksen voima, kosmologinen vakio ja valonnopeus. Vasta-argumentti kosmiselle hienosäädölle on multiversumi, eli siis universumeiden universumi, jossa on ääretön määrä universumeja, joissa yhdessä sitten nämä luonnonvakiot ovat paikallaan, niin että elämää on voinut syntyä. Tämä vasta-argumentti kaatuu siihen, että meillä ei ole ainuttakaan todistetta mistään multiversumista. Multiversumiteoria on esitetty vain ja ainoastaan kosmisen hienosäädön kumoamiseksi.

Tässä olen esittänyt hieman vapaasti Jumalan olemassaolon todisteeksi kosmologista ja teleologista argumenttia. Näiden lisäksi moraalinen argumentti todistaa vahvasti Jumalasta.

"sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja ymmärrettävissä hänen teoissaan. Siksi he eivät voi mitenkään puolustautua." (Room. 1:20)

Jokaisella ihmisellä on sisäänrakennettu ymmärrys oikeasta ja väärästä. Käytännössä jokainen ihminen uskoo, että lapsen raiskaaminen, naapurin murhaaminen tai työnantajalta varastaminen on väärin, aivan riippumatta sosiaalisesta asemasta, kulttuurista tai ajasta. Osalla tämä moraalinen kompassi toimii hieman eri tavalla, osalla se saattaa näyttää pahastikin "väärin". Emme voi kiistatta esittää, että Jumalan täytyy olla olemassa, vain koska jokaisella ihmisellä on jokseenkin samansuuntainen käsitys oikeasta ja väärästä. Mutta voimme esittää, että ilman Jumalaa ei ole olemassa oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa, vanhurskautta ja syntiä.

"Arvoja eli käsityksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, tavoiteltavasta ja vältettävästä ei ole olemassa ihmisestä riippumatta. Arvot ovat sosiaalisesti luotuja rakennelmia, jotka säätelevät ihmisten toimintaa suhteessa muihin ja omaan itseen. Arvot vaihtelevat eri kulttuureissa ja eri aikakausina huomattavasti. Ei ole olemassa toimintoja, jotka itsessään, riippumatta vaikutuksistaan, olisivat hyviä tai pahoja, oikeita tai vääriä." Vapaa-ajattelijat

Näin vapaa-ajattelijat omalla sivustollaan todistavat, että ilman Jumalaa ei ole olemassa oikeaa ja väärää, ei mitään objektiivista moraalia. Täten yksikään johdonmukainen ateisti ei voi esittää minkään asian olevan oikein tai väärin. Ateisti ei voi tuomita holokaustia tai holodomoria, ei voi esittää, että mikään moraalinen käsitys olisi toista parempi tai huonompi. Johdonmukainen ateismi johtaa nihilismiin, moraalirelativismiin ja synkkään, pimeään nietzscheläisyyteen. Tämä yksin ei todista Jumalan olemassaolosta, mutta se kertoo siitä epätoivon suosta, johon jokainen itselleen rehellinen ateisti uppoutuu.

Entä kärsimyksen ongelma? Iankaikkinen kysymys on, miten maailmassa voi olla pahuutta, jos Jumala on kaikkivoipa ja hyvä? Jos Jumala voi luoda maailman, jossa ei ole pahuutta, miksi hän ei tee niin? Jos Jumala on kaikkivaltias, hän voisi poistaa pahuuden kokonaan maailmasta - miksi hän ei ole poistanut pahaa?

Ensin pitää muistaa, että ilman Jumalaa ei ole hyvää eikä pahaa. Johdonmukainen ateisti ei voi väittää maailmassa olevan pahuutta, koska kaikki on vain katsojan silmissä. Nyt pitäisi olla katkera siitä, että maailmassa on pahaa, vaikka kyse on vain sattumanvaraisesti värähtelevistä atomeista, jotka törmäilevät toisiinsa, eikä maailmassa ilman Jumalaa pitäisi olla sen koommin hyvää kuin pahaakaan.

Oletetaan silti että voimme käyttää tällaisia ilmaisuja ja kuvitellaan, että maailmassa on pahaa. Miten Jumala voi sallia pahan? Miten voimme uskoa hyvään, kaikkivaltiaaseen Jumalaan, kun maailmassa raiskataan viaton lapsi joka minuutti, jossa maanjäristyksissä miljoonat ovat menettäneet kotinsa ja Afrikassa lapset näkevät nälkää? Miksi Jumala ei estä kaikkea tätä kurjuutta?

Ensinnäkin on muistettava, että kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti huolissaan teodikean ongelmasta. Häntä ei kiinnosta, onko Jumala olemassa vai ei. Hän kärsii ja itkee. Hän tarvitsee olkapäätä, jota vasten itkeä, hän ei kaipaa rationaalisia argumentteja Jumalan olemassaolosta. Jobin ystävät olivat Jobin vierellä seitsemän päivää hiljaa, ennen kuin avasivat suunsa (omaksi turmiokseen). Lähimmäisen kohtaaminen on taitolaji, johon jokaista uskovaa kutsutaan. Meidän tehtävämme on ruokkia nälkäisiä, juottaa janoisia ja vaatettaa alastomia, ei saivarrella jumalatodistuksilla ihmisille, joilla on todellinen hätä.

Jos kuitenkin vaaditaan, että esitän tässä argumentin Jumalan olemassaolon puolesta kaiken kärsimyksen keskellä, niin esittäisin sen ajatuksen, että Jumalalla voi olla ylivoimaiset syyt kärsimyksen sallimiseen. Ensinnäkin suuri osa kärsimyksestä maailmassa esiintyy ihmisen välinpitämättömän toiminnan seurauksena. Ihminen on saastuttanut tämän planeetan, vauraus on keskittynyt vain muutamille, ihmisen aloittamat sodat jättävät miljoonia kodittomiksi, ihmisen huonosti rakentamat talot sortuvat maanjäristyksissä. Usein jostakin näennäisesti ikävästä tapauksesta voi lopulta koitua hyvää, vaikkakaan ei aina.

Jumalan suunnitelma ei rajoitu tähän elämään vaan ulottuu kuoleman tuolle puolen, ikuiseen elämään. Kärsimyksemme tässä ja nyt ei ole mitään verrattuna siihen kirkkauteen, jonka saamme kerran kokea.

"Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin." (Room. 8:18)

Paavalilla oli pistin lihassa (2. Kor. 12:7). Emme tiedä mikä tuo pistin oli tai kuinka paljon Paavali kärsi, mutta hän itse ei pitänyt kärsimystään minään verrattuna Kristuksen tuntemiseen.

Onko teodikean ongelma tällä ratkaistu? Tuskin. Meidän tulee kohdata kärsivä lähimmäinen, auttaa, lohduttaa ja tukea kaikin voimin. Siihen meidät on kutsuttu, aivan yhtä paljon kuin älylliseen uskon puolustamiseenkin.

Lopulta Jumalan todistamiseen välttämättä ei tarvita enempää kuin se oma subjektiivinen kokemus, joka resonoi toisessa ihmisessä. Saamme käyttää omaa harkintaa ja järkeä, kunhan olemme hengellisiä, emme sielullisia saati lihallisia, emme turvaa omaan suurenmoiseen älyn loistoomme, vaan olemme nöyriä ja pidämme mielessä kirkkaana Jumalan suuren hullutuksen - ristiinnaulitun Messiaan, joka kärsi meidän puolestamme, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä.

Amen.

P.S. Useissa apologeettisissa teoksissa asia esitetään jokseenkin kuten minä olen sen tässä esittänyt. Silmiinpistävää näissä kaikissa on, kuinka sivukaupalla perustellaan Jumalan olemassaoloa. Sitten tapahtuu kuitenkin suuri loikka - universumin hienosäädöstä hypätään ns. klassiseen kristinuskoon, jonka vain oletetaan olevan totta. Todisteita Raamatun arvovallan puolesta, Raamatun ihmeistä, joista suurimpana Jeshuan ylösnousemus, käsitellään vain hätäisesti. On yksi asia todistaa, että maailmankaikkeudella täytyy olla älykäs suunnittelija, kokonaan toinen, että sunnuntaina täytyy käydä kirkossa ja ehtoollisaineet ovat todellisesti Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja tosi veri.

Tähän epäkohtaan käyn seuraavassa kahdessa kirjoituksessani, joissa perustelen, miksi on järkevää hyväksyä koko Raamattu Jumalan sanana ja kuinka meillä on vahvat perusteet uskoa, että Jeshuan ylösnousemus oli todellinen, ruumiillinen ylösnousemus, jonka varassa koko "kristillinen" oppi seisoo tai kaatuu.