Eläinten oikeudet ja Raamattu - Jumala välittää myös eläimistä


Yllä olevalla videolla esitän suurinpiirtein samat argumentit kuin tässä alempana.

"Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä oli tehnyt, ja näki, että se oli erittäin hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, kuudes päivä oli mennyt." (1. Moos. 1:31)

Edellisessä kirjoituksessani tarkastelin Hare Krishna-liikkeen näkemyksiä Raamatun valossa. Moni ajattelee, että kaikki uskonnot ovat samaa kuraa. Näin ei suinkaan ole. Bhagavad-gitan mukaan ruumis on vankila, josta sielu täytyy vapauttaa. Ruuasta ei saa nauttia, vaan ruokailun ainoa tarkoitus on ylläpitää elintoimintoja. Samoin seksiä saa harrastaa ainoastaan jälkeläisten hankkimiseksi. Raamatun kanta on päinvastainen. Kaikki, minkä Jumala loi, oli hyvää. Me saamme nauttia luonnosta, ruuasta ja seksistä, ja kiittää Jumalaa näistä suurenmoisista asioista.

"Herra Jumala otti ihmisen ja asetti hänet Eedenin puutarhaan viljelemään sitä ja pitämään siitä huolta." (1. Moos. 2:15)

Jumala loi maailman, jotta me huolehtisimme siitä. Tämä on Raamatun käsky - Jumala käskee meidän viljellä ja varjella tätä planeettaa. Nyt maapallon tila on todella huolestuttava, eikä asia näytä vaivaavan suurinta osaa kristityistä. Ajatellaan, että kristityllä on vapaus, vapaus elää miten tahansa. Jos joku uskova on huolissaan luontokadosta tai turkistarhauksesta, hänet leimataan oitis vihervasemmistolaiseksi kettutytöksi. Allekirjoittanut on mahdollisimman kaukana mistään kettutytöstä. Mutta kuten tästä käynee ilmi, olen äärimmäisen huolissani planeettamme tilasta ja eläinten kohtelusta.

"Vanhurskas tuntee eläimensä sielun" (Sanl. 12:10 hepreasta)

"Tiedä tarkoin, miltä pikkukarjasi näyttää, pidä huoli laumoista." (Sanl. 27:23)

"Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra." (Ps. 36:7)

Raamattu sanoo, että vanhurskas tuntee eläimensä sielun. Se tarkoittaa ensinnäkin, että eläimilläkin on sielu ja toiseksi, että meidän on mahdollista tuntea eläimemme. Psalmissa sanotaan, että Jumala auttaa myös eläintä. Jeesus opettaa, että Jumala pitää huolen myös pikkulinnuista (Lk. 12:6). Kun kerran meidät on kutsuttu viljelemään ja varjelemaan, meidän tulee pitää huolta myös eläimistä. Uskova ei voi olla eläinten oikeuksista välinpitämätön. Nyt on tärkeää, että eläinten julma kohtelu kriminalisoidaan laissa. Jos joku pitää lemmikkikoiraansa kytkettynä alle neliön kokoisessa kopissa, hän saa varmasti tuomion eläinrääkkäyksestä, eikä kukaan eläimiä rakastava uskova koskaan kohtelisi lemmikkiään näin. Miksi sitten uskovat eivät ole huolissaan siitä, että suomessa on noin 600 turkistarhaa, joissa kettuja pidetään 0.8 ja minkkejä 0.25 neliön kokoisissa kopeissa koko näiden lyhyen elämän ajan?

Turkistarhaus on Jumalan luomien olentojen julmaa kidutusta ja täten se on kiellettävä välittömästi. Tarhoilla kuvatuissa videoissa paljastuu paljon sairaita eläimiä, jotka satuttavat itseään, joilla on pakkoliikkeitä, jotka osoittavat selvästi, että turkiseläimet eivät Suomessa voi hyvin. Kun eläin ei saa toteuttaa luonnollisia viettejään, se voi huonosti.

Jokainen, jolla on lemmikkejä, luonnollisesti pitää omasta lemmikistään niin hyvää huolta kuin vain on mahdollista. Miksi miljoonien kettujen ja minkkien kohtelusta ei olla yhtä huolissaan?

Mitä uskova siis voi tehdä käytännössä? Oma suositukseni on ryhtyä vegaaniksi, ottaa asioista selvää ja levittää tietoutta eläinten oikeuksista omassa lähipiirissään. Mutta eikö Raamattu sano, että syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään (1. Kor. 10:25)?

Paavalin Korinttin seurakunnalle 2000 vuotta sitten kirjoitettua neuvoa ei voi ottaa irti kontekstista ja soveltaa omaan aikaamme kirjaimellisesti. Kyse oli yksin epäjumalille uhratun lihan syömisestä, jonka suhteen ei tarvinnut olla liian nirso. Tänään, kun planeettamme ei enää kestä lihateollisuutta, mikäli seuraamme Raamatun käskyä viljellä ja varjella, emme voi tukea lihateollisuutta. Oheisessa kuvassa on havainnollistettu, että maapallon asuttavasta maasta 46% on maatalouden käytössä, josta 77% liha- ja maitoteollisuuden käytössä, joka vastaan kuitenkin globaalista kalorien saannista vain 18% ja proteiinien 37%. On selvää, että kun maapallon väestö kaksinkertaistuu, maapinta-ala yksinkertaisesti ei riitä lihateollisuuden tarpeisiin.

Our World in Data

Koko maailman väestö on ruokittavissa tehokkaammin kasvisravinnolla. Karjatalous aiheuttaa luontokatoa, sekä käyttää valtavat määrät vettä alueilla, joista juomavedestä on jo pulaa. Paitsi että lihateollisuus tuottaa huomattavasti enemmän päästöjä kuin maanviljely, on se myös eettisesti täysin kestämätöntä. Häkkikanaloissa yksi kana elää yhden A4-paperiarkin kokoisella alueella. Yhdellä sialla on sikalassa liikkumatilaa 0.65 neliön verran. Suomessa on noin 10000 lypsytilaa ja 4000 lihanautatilaa. Osa lehmistä on 6-10 kuukautta vuodessa lukittuna sisälle, osa ei pääse ulos koskaan. Lehmä ei pääse kummassakaan tapauksessa elämään lajityypillisesti, vaan on täysin onneton.

Jos joku ajattelee, että lihansyönti on hyvä lopettaa, mutta maitoa voi nauttia, kannattaa muistaa, että myös lypsylehmät päätyvät lopulta lihoiksi, joten ei ole mahdollista tukea maitoteollisuutta ilman, että samalla tulisi tukeneeksi myös lihateollisuutta.

"Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille syötäväksi. Samoin kuin olen antanut teille vihreät kasvit, minä annan teille kaikki eläimet." (1. Moos. 9:3)

Mutta eikö Jumala luonut meille kaikki eläimet ravinnoksi? Alunperin kyllä, mutta Raamatun aikaan eläimistä pidettiin huolta, ne saivat laiduntaa vapaasti laitumilla ja nykyisestä tehotuotannosta ei ollut tietoakaan. Nyt kun on selvää, että maapallo ei kestä lihateollisuutta, on veganismi suositeltavin vaihtoehto. Raamatussa ei ole mitään käskyä meidän syödä pakosta lihaa, paitsi pääsiäisenä lammasta. Emme voi lisätä Raamattuun käskyä, että lihaa ei saa syödä, mutta voimme esittää asiasta suosituksen.

Jotkut eläinaktivistit menevät niin pitkälle, että puhuvat eläinten murhaamisesta. Kymmenessä käskyssä kielletään murha, ihmisen oikeudeton surmaaminen, ei eläinten tappamista. Eläimiä Raamatun mukaan saa tappaa ravinnoksi, mutta muuten eläinten hyvinvoinnista on huolehdittava. Raamattu sanoo, että me olemme äärettömän paljon arvokkaampia kuin yksikään eläin:

"Älkää siis pelätkö. Te olette arvokkaampia kuin paljot varpuset." (Mt. 10:31)

Raamatun valossa ainoastaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Eläimet ovat toisarvoisia, eikä eläimen tappaminen periaatteessa ole syntiä tai väärin. Mutta eläinten kiduttaminen ja kaltoinkohtelu on Raamatun valossa täysin väärin ja syntiä.

"Jos tiellä kulkiessasi eteesi osuu linnunpesä puussa tai maassa ja siinä on poikaset tai munat ja emo makaa niiden päällä, älä ota emoa poikasineen, vaan päästä emo menemään ja ota vain poikaset. Näin tehden sinä menestyt ja elät kauan." (5. Moos. 22:6‭-‬7)

Mooseksen laissa on säädetty, että meidän tulee välittää myös eläimistä. Pelkän emon poimiminen olisi eläinrääkkäystä, kun poikaset jäävät ilman emoa, molempien ottaminen olisi ahneutta.

"Jos näet vihamiehesi aasin makaavan kuormansa alla, älä jätä auttamatta, vaan auta häntä nostamaan se jaloilleen." (2. Moos. 23:5)

"Älä sido puivan härän suuta." (5. Moos. 25:4)

"Älä käytä härkää ja aasia kyntöparina." (5. Moos. 22:10)

Puivan härän suun sitominen olisi julmaa, kun härkä ei saa ruokailla, ja härän ja aasin käyttäminen kyntöparina ilmeisesti olisi epämukavaa molemmille lajeille. Se että Jumala välittää myös eläimistä näkyy siinä, että sapattikäskyn kohdalla myös karjan tulee levätä (2. Moos. 20:8‭-‬11), Jumala kertoo säälivänsä Niiniveä, jossa on paljon eläimiä (Joona 4:11), 

Siinä missä Nooalle annettiin lupa syödä kaikkea mikä liikkuu, 3. Moos. 11 on säädetty Moosekselle ruokasäädökset. Olen tässä artikkelissa esittänyt perusteellisesti, miksi ruokasäädökset koskevat meitä edelleen uudessa liitossa. Jos emme saa suoralta kädeltä esittää kaiken lihansyönnin olevan syntiä, voimme sanoa, että saastaisten eläinten syöminen on syntiä aivan selvästi. Veganismi on kätevä tapa varmistua siitä, että noudattaa ruokasäädöksiä. Suomessa on vaikea ostaa kosher-teurastettua lihaa, siksikin on veganismi sangen pragmaattinen ratkaisu.


"Sinä päivänä minä teen heidän hyväkseen liiton kedon eläinten, taivaan lintujen ja maan matelijoiden kanssa. Jousen, miekan ja sodan minä hävitän maasta ja annan heidän asua turvassa." (Hoos. 2:20)

Jumala sanoo peräti tekevänsä liiton eläinten kanssa! Siinä ajateltavaa jokaiselle, joka uskoo, että ei Jumalaa kiinnosta mitä me syömme, tai miten kohtelemme eläimiämme.

Kommentit

  1. Oletko pysynyt raittiina? Toivon sitä, vaikka Raamatusta vääntämäsi oppi onkin minusta täyttä hevonpaskaa. Ei se sinua ihmisenä huonommaksi tee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit